"Piilolinssien sijaan kannattaa harkita sankalasien käyttöä. Jos silmäsi ovat kuivat tai allergiset, on hyvä hoitaa niitä hyvin, jotta ei ole tarvetta hieroa silmiä. "

Koronainfektiossa silmäoireet ovat mahdollisia mutta harvinaisia. Tyyppioire on silmän punoitus, joka johtuu silmän sidekalvon tulehduksesta. 1167 potilaan meta-analyysissa 1.1% koronapotilaista oli sidekalvotulehdus. Tulehdus oli tavanomaisempi sairaalapotilaalla kuin kotihoidossa olevalla potilaalla.

Koronainfektion voi nykytiedon mukaan saada silmän sidekalvon kautta. Silmävälitteinen tartuntareitti on kuitenkin todennäköisesti harvinainen. Tartunnan voi oletettavasti saada hieromalla silmää kädellä, jossa on viruspartikkeleita  tai ilmavälitteisesti esimerkiksi virusta kantavan henkilön aivastaessa viruspartikkelit pääsevät silmän sidekalvolle.

Tärkein suojautumiskeino on pestä käsiä sekä välttää silmien koskemista. Piilolinssien käytön ei ole osoitettu lisäävän koronavirusriskiä. Koska piilolinssien käyttäjä koskettelee yleensä tavanomaista enemmän silmiään, piilolinssien sijaan kannattaa harkita sankalasien käyttöä. Jos silmäsi ovat kuivat tai allergiset, on hyvä hoitaa niitä hyvin, jotta ei ole tarvetta hieroa silmiä.

Ilmavälitteiseltä tartunnalta voi jossain määrin suojautua käyttämällä silmälaseja. Riskitilanteessa esimerkiksi hoidettaessa koronaviruspotilasta käytetään suojalaseja tai visiiriä.